Suun sairaudet ovat ikäviä hoitaa, mutta helppoja ehkäistä

Suun sairaudet ovat ikäviä hoitaa, mutta helppoja ehkäistä

Hampaiden puhdistus on erittäin tehokas tapa ehkäistä monta ikävää harmia.

Pienenä opitut rutiinit kantavat isonakin ja hampaiden puhdistukseen käytetty tovi maksaa itsensä takaisin hyvänä suun terveytenä.

HYKS:n suu- ja leukasairauksien klinikan emeritusprofessori Jukka H. Meurmanin mukaan suomalaisten hammashoito vaihtelee kuitenkin laidasta laitaan.

– Hampaiden kunnon vaaliminen on oman terveyden hoitamista. Eri ääripäät näkyvät myös siinä, kuinka suun terveydestä huolehditaan.

Suositusten mukaista on harjata hampaat aamuin illoin fluorihammastahnalla, ja lisäksi tulisi muistaa hammasvälien puhdistus. Harjauksella pidetään hampaat sekä ientaskut puhtaina, mikä vähentää hampaiden reikiintymistä ja ientulehdusta.

Myös säännölliset vierailut hammaslääkärissä tulisi pitää kalenterissa, sillä suun terveys ei ole mikään pikkujuttu.

Meurman toteaa lukuisten tutkimusten todentaneen suunterveyden yhteyden muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin.

– Sydän- ja verisuonisairauspotilailla tai esimerkiksi diabeetikoilla on yleistä pitkään jatkunut huono hammasterveys. Sama koskee monia muitakin yleissairauksia.

Parodontiitti voi olla täysin oireeton

Suun terveyden kannalta huonot tavat ovat samat kuin huonot valinnat muunkin terveyden kannalta. Epäterveelliset elintavat näkyvät ja tuntuvat myös suussa.

– Terveelliset ja järkevät ruokailutottumukset tarkoittavat suunterveyden näkökulmasta aterioiden rajoittamista viiteen kertaan vuorokaudessa ja alkoholin käytön välttämistä, Meurman toteaa.

Napostelu sekä happamien tai makeiden juomien siemailu mahdollistavat jatkuvan happohyökkäyksen, joka puolestaan takaa bakteereille erinomaiset oltavat. Myös tupakointia olisi vältettävä, sillä tupakoijan suusta löytyy lähes aina ientulehdusta ja syventyneitä ientaskuja. Se on lisäksi merkittävin riski suusyövälle.

Mikäli ohjeita ei noudateta ja hampaita ei puhdisteta, hampaan pinnalle ja ientaskuihin kertyvä plakki alkaa tehdä myyräntyötään ja aiheuttaa monelle tuttua ientulehdusta.

Meurmanin mukaan hoitamattomana ientulehdus voi edetä parodontiitiksi, joka heikentää hampaan kiinnityskudosta ja voi johtaa erittäin ikävään lopputulokseen.

– Parodontiitti on hampaiden tukikudostulehdus, joka käytännössä johtuu suuhygienian laiminlyömisestä. Sitä aiheuttavat suussa elävät bakteerit, joista muodostuu plakkia ja kudosta ärsyttävää hammaskiveä. Ensioireina on verenvuoto ikenistä, mutta tauti on salakavala ja usein lähes oireeton: se irrottaa vähitellen hampaat suusta.

Meurman kannustaa ihmisiä noudattamaan yksinkertaisia hammashoidon ohjeita, sillä karies, ientulehdus ja parodontiitti ovat täysin ehkäistävissä.

 

Lumoral

Lumoral-menetelmä auttaa, kun tarvitaan tehostettua hygieniaa

Mitä, jos yllä kuvatut toimet eivät riitäkään? Kaikilla tradition mukainen suuhygienia ei auta torjumaan suun sairauksia. Tiedetään, että jopa yli 70% suomalaisista kärsii ientulehduksesta.

Lumoral on hammaslääkärien kanssa kehitetty menetelmä tehostamaan hampaiden hoitoa ja puhdistusta. Sen käyttö auttaa tilanteissa, joissa traditionaalinen hampaiden harjaus ja hammasvälien puhdistus hammaslangalla ei riitä, eikä näillä toimilla saavuteta riittävän hyvää suuhygieniaa. Lumoral-tuotteen tehokkuus perustuu ainutlaatuiseen tekniseen suuveteen, joka on aikaisemmin ollut vain hammaslääkärien käytössä.

Lumoral-menetelmässä tekninen suuvesi aktivoidaan valolla, jolloin se välittää antibakteerisen vaikutuksen hammasplakkiin ja ienrajaan. Vaikutus pureutuu mikroskooppisen tarkasti myös siihen näkymättömään plakkiin, mihin hammasharja ei tavallisesti yllä. Kun hampaat lopuksi harjataan, tehostunut puhtaus tuntuu hampaiden pinnalla tuntuu havaittava liukkautena ja sileytenä. Antibakteerinen vaikutus on kohdennettu plakkiin, eikä suun normaali bakteerifloora häiriinny. 

Lumoralin säännöllinen käyttö vähentää uuden plakin ja hammaskiven muodostumista. Lumoralin tukema hyvä suuhygienia ehkäisee hampaiden reikiintymistä ja ientulehduksen muodostumista sekä näiden liitännäissairauksien kehittymistä. Ikenien paremman kunnon voi havaita raikastuneena hengityksenä, mikä johtuu vähentyneestää anaerobibakteerien määrästä ienrajassa, ientaskuissa ja hammasväleissä. 

Lue, miten Lumoralin käyttäjä Susanna on ottanut Lumoral-menetelmän säännölliseksi rutiiniksi tukeakseen yleisterveyttään.

 

Artikkeli on tehty yhteistyönä Mediaplanetin kanssa osana Suu, näkö ja kuulo-kampanjaa. Alkuperäinen artikkeli sivuilla Kansanterveys.fi

Lumoral-asiantuntijaklinikat ja jälleenmyyjät

Lumoral-hoidolla on jo tuhansia tyytyväisiä käyttäjiä. Ota yhteyttä ja liity alati laajenevaan asiantuntijaklinikoiden ja jälleenmyyjien verkostoomme.

Pääsiäiskampanja – Katso tarjoukset! Pääsiäiskampanja – Katso tarjoukset!