Helsingissä 7.3.2024 järjestettävässä Sponsorointi & Tapahtumat (SPOT) Awards -tilaisuudessa valitaan vuoden parhaat sponsorointisopimukset ja tapahtumat. Tämän vuoden finalistiehdokkaana henkilösponsorointikategoriassa on suomalaisen pika-aitajuoksija Annimari Kortteen Lumoral-sponsorointiyhteistyö.
Sponsorointi & Tapahtumat Awardsin finalistit valitaan tiukalla seulalla. Jokaisesta kategoriasta pääsee finaaliin kolme työtä, ja finalistit ovat mukana myös yleisöäänestyksessä. SPOT ry:n operatiivinen johtaja Laura Sandström kertoo, että tämän vuoden kilpailutyöt olivat ennätyksellisen laadukkaita, mikä teki tuomareiden valinnasta vaativan tehtävän.
Lumoralin sponsorointiyhteistyö huippu-urheilija Annimari Korten kanssa on herättänyt huomiota monipuolisella toteutuksellaan. Yhteistyössä Kortteen kanssa on julkaistu lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia artikkeleita, kuten merkittävä artikkeli suunterveyden merkityksestä urheilijoille yhdysvaltalaisessa DentistryIQ -lehdessä. Lisäksi Lumoral on hyödyntänyt sosiaalista mediaa laajasti, järjestäen kampanjoita Instagramissa ja Facebookissa, mikä on kasvattanut yrityksen näkyvyyttä ja myyntiä erityisesti Suomessa.
– Ruotsalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä toteutetut mainoskampanjat yhdessä Annimari Korten kanssa ovat saavuttaneet erinomaisia tuloksia. Kesällä toteutettu Zero Plaque -kampanja, jossa asiakkaille lähetettiin ilmaisia plakkiväritabletteja Annimari Korten ohjeistuksella, oli erityisen suosittu ja tehokas, kertoo Koite Health Oy:n markkinointijohtaja Pekka Ruuska.
Ruuskan mukaan tulevaisuudessa Lumoral jatkaa yhteistyötä Annimari Kortteen kanssa erilaisten tapahtumien ja kampanjoiden parissa.
– Suunnitelmissa on muun muassa puhujakeikkoja ja uusia artikkeleita kansainvälisiin medioihin. Lisäksi Lumoral on ottanut yhteyttä Suomen olympiakomiteaan, tavoitteenaan edistää suunterveyttä suomalaisille urheilijoille ja siten parantaa Suomen menestystä tulevissa arvokisoissa.
Esimerkkejä Annimari Korten ja Lumoralin näkyvyydestä medioissa: