Ientulehdus

Odottavan äidin suunterveys ja raskauden tuomat muutokset

Odottavan äidin suunterveys ja raskauden tuomat muutokset


Raskausaika muuttaa suunterveyttä

Raskausaika muuttaa ja vaikuttaa odottavan äidin suunterveyteen monin tavoin. Myös perheen suunterveyden tottumukset olisi hyvä ottaa huomioon jo raskautta suunniteltaessa. Odotusaikana ja myös tämän jälkeen saattavat tunteet ottaa vallan ja jaksaminen olla koetuksella. Silloin pienetkin vastoinkäymiset terveydessä voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Raskaus on suuri muutos koko perheelle ja lähipiirille.

Karies – tarttuva infektio jo varhaislapsuudessa

Monien tutkimusten mukaan lapsi saa ennen kolmatta ikävuottaan kariestartunnan vanhemmiltaan. Karies on maailman levinnein infektiosairaus. Odotusaikana äidillä voi ilmetä kariesaktiivisuutta, ientulehduksia ja parodontiitin riski suurenee. Myös muita muutoksia voi ilmetä suussa. Odotusaikana hammaslääkärillä ja suuhygienistillä on turvallista käydä. Käynnit suositellaan käydyksi raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, mutta akuutit hoidot voidaan toteuttaa myös raskauden muilla kolmanneksilla.

Syljen muutokset raskauden aikana

Odottavalla äidillä voi ilmetä syljen häiriintynyttä toimintaa kuten kuivasuisuutta tai lisääntynyttä syljen eritystä. Raskaus voi muuttaa syljen koostumusta ja vähentää sen puskurointikykyä. Sylki auttaa neutralisoimaan suun happoja, joten sen heikentynyt toiminta voi altistaa hampaat happohyökkäyksille ja siten kariekselle.

Napostelu ja kariesriski

Kariesriski saattaa kasvaa huomattavasti raskausaikana lisääntyneestä napostelusta johtuen. Jatkuvat happohyökkäykset, sekä lisääntynyt hiilihydraattien tarve lisää omalta osaltaan myös kariesbakteerien lisääntyvyyttä. Onkin hyvä huomioida voinnin mukaan ksylitolituotteiden käyttö. Kuiva suu lisää riskiä kariekselle. Kariesbakteeri eli Streptococcus mutans

  • Tarttuu helposti syljen välityksellä äidiltä lapselle.
  • Kiinnittyy hampaan pinnalle muodostaen biofilmiä eli plakkia ja tuottaa sokereista maitohappoa, joka on erityisen tehokas hammaskiilteen liuottaja
  • Viihtyy happamassa ympäristössä ja pystyy jatkamaan aineenvaihduntaansa alhaisessa pH:ssa.

Gingiviitti eli ientulehdus raskauden aikana

Raskausaikana ikenet ovat alttiita saamaan ientulehduksen, vaikka omahoito olisikin hyvällä tasolla. Silloin puhutaan raskausajan gingiviitistä. Ientulehdus on yleinen odottavilla äideillä. Raskausajan gingiviitti on yleisempää toisen raskauskolmanneksen aikana. Sen aiheuttajina ovat muun muassa hormonaaliset muutokset raskauden aikana, mikä lisää ienten herkkyyttä bakteereille ja plakille. Riittämätön hampaiden puhdistus aiheuttaa helposti ientulehduksen. Raskausaikana hiilihydraattien tarpeen lisääntyessä lisääntyy myös napostelu, jolloin bakteerit suussa pääsevät käyttämään hyödykseen hiilihydraatteja. Raskausajan diabetes saattaa vaikuttaa myös suunterveyteen. Ikenet saattavat turvota ja olla hieman arat, jolloin omahoito saattaa olla hieman hankalaa. Parodontiitin riski suurenee hoitamattoman ientulehduksen myötä, mikäli asiaan ei puututa ja sitä huomioida riittävän ajoissa.

Raskausajan gingiviitin oireita
  • ienten verenvuoto harjatessa tai hammasvälejä puhdistettaessa
  • Punoittavat turvonneet ikenet
  • Ienten arkuus
  • Pahanhajuinen hengitys
  • Epämiellyttävä maku suussa

Ennaltaehkäisy ja omahoito raskauden aikana

Ennaltaehkäisevä työ ennen raskautta, sekä raskauden aikana toteutettu hyvä omahoito takaavat hyvän suunhoidon ja turvallisen raskauden kulun. Suunterveyden on todettu vaikuttavan myös sikiön kehitykseen sekä raskauskomplikaatioihin.

Hoitamattomana raskausajan gingiviitti altistaa hoitamattomana parodontiitille, joka on vakavampi iensairaus ja voi lisätä riskiä ennenaikaisen synnytykseen tai vauvan alhaisen syntymäpainoon. Siksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota suun terveyteen raskauden aikana.

Ennaltaehkäisy ja omahoito raskauden aikana

  • Hyvä suuhygienia : Harjaa hampaat kaksi kertaa päivässä, 2 cm hammastahnalla, kahden minuutin ajan. Fluorihammastahnalla jossa 1450ppm fluoria. Hammasvälien puhdistus päivittäin hammaslangalla/lankaimella tai hammasväliharjalla.
  • Ksylitolituotteet: Ksylitolin käyttö voi auttaa vähentämään plakin muodostumista ja ehkäisemään hampaiden reikiintymistä. Ksylitolin on havaittu myös lisäävän syljen tuotantoa. Ksylitoin käyttö ei korvaa hampaidenpesua, tähän tarvitaan aina hampaiden harjaus.
  • Terveellinen ruokavalio: Vältä sokeripitoisia ruokia ja juomia, jotka voivat edistää bakteerien kasvua suussa. Syö monipuolisesti ja varmista riittävä vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti.
  • Huuhtele suu: Jos kärsit aamupahoinvoinnista ja oksentelusta, huuhtele suu vedellä tai fluoripitoisella suuvedellä oksentamisen jälkeen neutraloidaksesi hapot. (Suositus: kuivan suun suuhuuhteet) Suunhoidon ammattilainen yleensä antaa tähän suosituksen. Älä harjaa hampaitasi heti oksentamisen jälkeen, sillä se voi vahingoittaa pehmentynyttä hammaskiillettä.

Onkin hyvin tärkeää, että vanhemmat käyvät jo raskautta suunniteltaessa suunterveydenhoidon ammattilaisella ohjauskäynnillä ja huolehtivat hyvästä suun omahoidosta läpi raskauden, sekä lapsen kasvaessa.


Lumoral apuna suun terveyden ylläpidossa 


Tutkimusnäyttöön perustuen Lumoral-laitteen säännöllinen käyttö suunterveydenhoidon ammattilaisen ohjaamana voi toimia suunterveyden hoitoa helpottavana laitteena raskausaikana, sekä sen jälkeen. Laite ei korvaa tai poista hampaiden harjausta tai hammasvälien puhdistusta, vaan toimii osana suunterveydenhoitoa. Lumoral ei paranna parodontiittia tai kariesta ja tällöin on hakeuduttava suunterveydenhoitoon, mutta laite voi toimia hoidon tukena. 

Laitteen teho perustuu sen oikeaan käyttöön ohjeiden mukaisesti. Laitteen ominaisuuksiin kuuluu haitallisten bakteerien vähentäminen. Lumoral-hoidon punainen valo aktivoi suuvedessä olevan valoherkistäjän. Tapahtumassa muodostuu lämpöä ja pieni määrä happiradikaaleja, jotka rikkovat bakteerien solukalvon. Lumoral auttaa heikentämään ja hajottamaan bakteerien muodostamaa sitkeää biofilmiä, joka poistamattomana kerryttää hammaskiveä.

Lumoralin lähi-infrapunavalo vaikuttaa myös suoraan ienkudosten aineenvaihduntaan ja auttaa lievittämään tulehduksen oireita, kuten ienten punoitusta, turvotusta ja verenvuotoa. Säännöllinen käyttö voi myös ennaltaehkäistä ientulehduksen kehittymistä.


Lähteet:

Könönen, Eija 12.12.2021. 
Lääkärikirja Duodecim. Karies (hampaiden reikiintyminen)
https://www.terveyskirjasto.fi

Kaarina Sirviö 1.11.2022. Terve suu.
Duodecim Terveyskirjasto. Odottavat perheet ja äidin suunterveydenhoito
https://www.terveyskirjasto.fi/trv00040

Gürsoy, Mervi. "Voiko parodontiitti altistaa raskauskomplikaatioille?"
Hammaslääkärilehti, 9.5.2018
https://hammaslaakarilehti.fi/voiko-parodontiitti-altistaa-raskauskomplikaatioille/.

Miksi Lumoral?
https://www.lumoral.fi/pages/miksi-lumoral