Antibacterial photodynamic therapy

Lumoral mediassa: Koite Health kasvaa Kilosta maailmalle – Länsiväylä

Lumoral mediassa: Koite Health kasvaa Kilosta maailmalle – Länsiväylä

Suomalaisten hampaat ovat yhä huonommassa kunnossa ja julkinen terveydenhoito on kriisissä. Lumoral-hoidosta voi olla apua molempiin, kirjoittaa kaupunkilehti Länsiväylä.

Koite Healthin tilat sijaitsevat Kilossa. Kuvassa markkinointijohtaja Pekka Ruuska (vas.) ja toimitusjohtaja Sakari Nikinmaa. Minna Airamaa

Lumoral-laitteella voitaisiin paitsi parantaa kansalaisten hammasongelmia ja yleisterveyttä, helpottaa myös julkisen terveydenhuollon taakkaa, sekä Suomessa että maailmalla.

– Filosofiamme on ollut tehdä tuote, joka parantaa laaja-alaisesti terveyttä. Uskon, että Lumoralilla voidaan saada myös merkittävät julkistaloudelliset säästöt, sanoo Sakari Nikinmaa, toimitusjohtaja ja yksi terveysteknologiayritys Koite Healthin perustajista, Länsiväylä-lehden artikkelissa.

Valoaktivoitavia antibakteerisia hoitoja on aiemmin ollut käytössä esimerkiksi hammaslääkäriasemilla. Ongelmana on Nikinmaan mukaan kuitenkin ollut hoitojen toteuttaminen riittävän usein, jotta niistä olisi apua.

Emme paranna pelkästään hammasterveyttä, Nikinmaa muistuttaa.

Lumoralilla saadaan merkittävät terveyshyödyt, kun hammassairauksia ja niiden liitännäissairauksia voidaan tehokkaammin hoitaa ja ehkäistä.

Lumoral-laite sai hiljattain Suomen suuhygienistiliiton suosituksen. Nikinmaan mukaan tulevaisuudessa Lumoralilla voisi olla paikkansa esimerkiksi kansallisissa Käypä hoito -suosituksissa ja julkisessa hammashoidossa.

– Meidän näkemys on, että Lumoral-laite sopii kaikille, joilla on tarve tehostettuun hygieniaan. Kun kotona tapahtuva omahoito tehostuu, ammattimaista hoitoa tarvitaan vähemmän, Länsiväylä raportoi.

 Lue artikkeli tästä