Terve ja kaunis hymy on ammattiesiintyjän tärkeä työkalu. Suunterveys on olennainen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja sen merkitys korostuu erityisesti ammateissa, joissa hymy ja esiintyminen ovat osa arkipäivää. Lumoral on kotimainen innovaatio, joka on noussut merkittäväksi työkaluksi suunterveyden ylläpitämisessä. Venla-palkittu tv-ohjaaja Olli Horttana ja valokuvaaja Dorit Salutskij ovat kokeneet Lumoralin vaikutukset omassa suunterveydessään jo parin vuoden ajan.
Olli ja Dorit ovat molemmat käyttäneet Lumoralia jo vuodesta 2022 lähtien. Molemmille tehtiin perusteellinen lähtötarkastus hammaslääkäri Pirta Liljekvistin toimesta ennen Lumoral-laitteen käyttöönottoa, ja heidän suunsa kuntoa on siitä lähtien seurattu. Nyt pariskunta hyödyntää suomalaisinnovaatiota suunterveyden tukemisessa noin kahdesti viikossa, ennen iltaista hampaiden harjausta ja lankausta.
Lumoralin tieteellisesti todennettu vaikutus erityisesti hampaiden reikiintymisen vähentämiseen houkutti Ollia.
Jämsästä tv-maailmaan ponnistanut Olli on ollut tekemässä useampaakin ulkomailta Suomeen rantautunutta tv-formaattia. Amazing Race Suomen ohjauksesta tullut Venla oli hänen ensimmäinen henkilökohtainen palkintonsa.
– Itselläni oli suuret odotukset laitteen käyttöön, koska hampaani ovat reikiintyvää sorttia. Suurin osa takahampaistani on enemmän tai vähemmän paikattu, eikä tilanteeseen näyttänyt tulevan parannusta, vaikka kuinka paljon pesin ja lankasin hampaiden välejäni, kertoo Olli.
Doritilla puolestaan suunterveys oli ainakin päällisin puolin hyvällä mallilla, mutta alkutarkastuksessa kävi ilmi piilevä ientulehdus suussa. Tämän kuultuaan hän lähti mielellään testaamaan uutta innovaatiota osana päivittäistä suuhygieniarutiiniaan.
– Suussa piilevä ientulehdukseni parani jo viikon päivittäisellä käytöllä ja on sen jälkeen pysynyt poissa kerran-pari viikossa käyttötiheydellä! kiittää Dorit.
Dorit jatkaa, että Lumoralin käyttöönoton jälkeen hänen hampaansa ovat pysyneet reikiintymättä, eikä ientulehduksen merkkejä ole enää näkynyt.
– Hammaskiveä oli vähemmän suussani hammaslääkäri Liljekvistin ensimmäisellä tarkastuskäynnillä ja nyt myös hammasklinikka Hyggalla reilu vuosi edellisestä käynnistä, Dorit jatkaa.
Hammaslääkäri Liljekvist oli myös itse tyytyväinen potilaansa suunterveyden kehitykseen Lumoral-laitteen vaikutusta selvittävissä tarkistuskäynneissä.
Liljekvistin mukaan ennen Lumoral-laitteen käyttöä Doritin ientaskujen mittauksessa havaittiin 75 vuotavaa mittauspistettä.
– Tämä vastaa Bleeding on Probing (BOP) lukuna 44 %:a, mikä on melko iso luku, Liljeqvist sanoo.
– Viikon kestävän Lumoral-hoitojakson jälkeen päästiin jo 31 mittauspisteeseen, joka vastaa BOP-lukuna 18 % ja seuraavalla käynnillä, kun Doritilta oli hammaskivi poistettu ja hän ryhtyi hoitamaan hampaitaan esimerkillisesti, BOP-luku oli tippunut yhteen prosenttiin. Tulos on ihan huikea! Käytännössä kenelläkään ei ole sitä nollaa prosenttia.
Tulokset motivoivat Lumoralin säännölliseen käyttöön
Sekä Ollin että Doritin mielestä uuden suunterveysinnovaation käyttöönotto on vaikuttanut positiivisesti myös motivaatioon hoitaa suunterveyttä entistäkin huolellisemmin.
– Lumoralin käyttöönoton myötä olen ottanut päivittäisen hammasvälien puhdistuksen rutiiniksi. Aiemmin putsasin tosi satunnaisesti, mutta kun ekalla Pirtan käynnillä tuli ilmi piilevä ientulehdus, niin skarppasin huolella. Lumoralin käytön jälkeen tulee myös pestyä hampaat normaalia paremmin, Dorit kertoo.
Ollia motivoi Lumoralia käyttämään sen aikaansaama puhtauden tunne suussa.
– Lumoralin käytön jälkeen hampaat saa pestyä todella puhtaiksi. Se on uutta ja mahtavaa! Sellaista fiilistä ei saa pelkällä sähköhammasharjalla.
– Lumoralin käytön ja huolellisen harjauksen sekä hammasvälien puhdistuksen jälkeen hampaat tuntuvat superpuhtailta, Dorit komppaa puolisoaan.
Hymy on herkässä, kun suu on puhdas
Lumoralin käytön aloitus ei ole ollut täysin ongelmatonta, Olli myöntää, mutta lopputulos on palkinnut. Esimerkiksi suukappaleiden asettaminen suuhun on ollut pieni haaste, jonka he ovat kuitenkin pystyneet ratkaisemaan. Lumoralin käytön myötä he ovat kuitenkin kokeneet hampaiden puhdistuvan erityisen hyvin, mikä on tuonut heille puhtauden tunteen ja raikkaan hengityksen.
Ollille ja Doritille suunterveys on erityisen tärkeää heidän ammatissaan, jossa esiintyminen ja hymy ovat olennainen osa työtä. Erityisen huolellinen suuhygienia varmistaa, että heidän hymynsä on aina säteilevä, että heidän hymynsä on aina säteilevä ja suun terveys kunnossa.
Pariskunta kannustaa myös muitakin antamaan Lumoralille mahdollisuuden, sillä heidän omat kokemuksensa ovat olleet erittäin positiivisia.
– Lumoralin avulla suunterveys voi parantua merkittävästi, mikä vaikuttaa positiivisesti koko hyvinvointiin!
Olli Horttana:
Olen 41-vuotias elämänmyönteinen henkilö, jonka perheeseen kuuluu rakas puoliso Dorit, kaksi poikaa Milo ja Eeli, sekä kääpiömäyräkoira Manda. Asumme Suomenlinnassa 1868 rakennetussa puutalossa. Harrastuksena triathlon, joten se pitää minut aktiivisena. Kolmen vuoden ponnistelujen jälkeen suoritin viime kesänä Tallinnassa täyden matkan Ironmanin. Työskentelen televisioalalla, jossa edellinen suuri tuotantoni oli Amazing Race Suomi. Tehtäviini kuului edit-osaston ohjaaminen. Saimme onnistuneesta projektista tunnustukseksi Kultaisen Venlan. Tulevaisuuden suunnitelmista jännittävin on ensi kesäksi kaavailtu ns. neliottelu, jossa triathlonin kolmen lajin lisäksi aloitamme urakan laskuvarjohypyllä. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista!
Dorit:
Olen 45-vuotias elämänmyönteinen nainen, jonka perhekokoonpano tulikin puolisoni kautta sanotuksi. Työskentelen freelance-valokuvaajana ja somevaikuttajana (ig @doritsalutskij). Käyn paljon pr-tapahtumissa, rakastan työssäni ihmisten kohtaamisia, ja hymy onkin yksi tärkeimmistä työvälineistäni. Valokuvaan paljon henkilökuvia ja tapahtumia, joten ihmiskohtaamisia tulee niissäkin paljon. Liikun Ollin innoittamana säännöllisen epäsäännöllisesti, ja kävelen päivittäin Manda-mäyräkoiran kanssa ympäri Suomenlinnan saaria.