health tech

Koite Health keräsi syksyn osakeannilla yli 4 miljoonaa euroa kasvurahoitusta

Koite Health keräsi syksyn osakeannilla yli 4 miljoonaa euroa kasvurahoitusta

Koite Health Oy, suun terveydenhoidon mullistava espoolainen terveysteknologiayritys, järjesti loka-joulukuun 2023 aikana erittäin hyvän vastaanoton saaneen rahoituskierroksen kotimaisille ja ulkomaisille sijoittajille. Merkintöjä kertyi runsaan 4,1 miljoonan euron edestä, ja varat tullaan käyttämään yhtiön kehittämän Lumoral®-suunhoitotuotteen vahvan kasvun tukemiseen ja uusien käyttösovellusten kehittämiseen.

Rahoituskierroksen valmistelusta, toteuttamisesta ja sijoittajahankinnasta vastasi pitkään Suomessa ja ulkomailla toiminut investointipankkiiri Harri Rehnberg. Sijoittajina instituutioannissa olivat muun muassa 8 Media Ventures, Reaktor Innovations VC, Apteekkien Eläkekassa, Valion Eläkekassa sekä joukko kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia. Tämän lisäksi yksityissijoittajille tarjottiin mahdollisuus osallistua Koite Healthin ja Lumoralin® menestystarinaan Invesdor-joukkorahoitusalustan kautta lokakuussa toteutetulla osakeannilla.

Osakeannin juridisena neuvonantajana toimi helsinkiläinen Vestra Advisors, jota edustivat Nea Welling ja Mårten Janson.

– Kasvurahoituksen vaikea markkinatilanne oli jo antia suunniteltaessa hyvin tiedossa, mutta toisaalta Koite Healthin ja Lumoralin kasvutarina on niin vahva, että olimme jo alusta alkaen varmoja rahoituskierroksen onnistumisesta, kertoo käytännön järjestelyistä vastannut Harri Rehnberg.

– Rahoitusmarkkinoiden vaikea tilanne näkyi lähinnä neuvottelujen ja päätöksenteon hitaudessa; mutta toisaalta koronan jälkeisessä maailmassa ulkomaisetkin sijoittajatapaamiset ja sijoituspäätökset onnistuivat Teams-tapaamisten kautta, ilman aikaa vieviä ja kalliita ulkomaisia sijoittajatapahtumia.

– Osakeannilla kerätty rahoitus tullaan käyttämään Lumoralin kansainvälisen kasvun tukemiseen, kertoo Koite Healthin toimitusjohtaja Sakari Nikinmaa.

Lumoral on viimeisen vuoden aikana lanseerattu useilla Euroopan markkinoilla – muun muassa Saksassa, Italiassa, Isossa Britanniassa sekä Tanskassa, ja uusia markkinoita avataan koko ajan. Yhtiö onnistui, edellisvuosien tapaan, kaksinkertaistamaan liikevaihdon vuonna 2023. Lumoral-laitteita on tähän mennessä myyty jo yli 20 000 kappaletta, ja annettujen hoitojen määrä on jo yli  1 000 000.

– Hyvin hoidetut osakeanti- ja sijoittajajärjestelyt toivat yhtiölle kasvurahoituksen ja uuden laajemman sijoittajapohjan lisäksi kymmenittäin uusia hyödyllisiä kansainvälisiä sijoittajakontakteja, kertoo toimitusjohtaja Nikinmaa.

– Varsinkin suuremmille amerikkalaisille ja eurooppalaisille terveysalan rahastoille Koite Healthin rahoituskierros oli vielä hiukan pieni, mutta mikäli joskus taas palaamme pääomamarkkinoille, tiedämme jo nyt, mistä kiinnostusta tulee löytymään.    

Vuonna 2018 perustettu Koite Health on mullistanut suun suunterveyden hoidon Lumoral- teknologiansa avulla. Lumoral on maailman ensimmäinen kotikäyttöön suunniteltu kohdennettu antibakteerinen hoito.