Hoitamaton ientulehdus voi johtaa hampaiden tukikudosten sairauteen eli parodontiittiin. Tämä ikeniä vaurioittava krooninen bakteeri-infektio on hyvin yleinen vaiva aikuisilla. Suomessa parodontiittia sairastaa arviolta jopa kaksi kolmesta yli 30-vuotiaasta.1 Diabeetikoilla sairaus on tätäkin yleisempi.
Vaikka parodontiitti haittaa terveyttä ja elämänlaatua monin tavoin, pulmallisinta ovat sen vähäiset oireet. Pahimmassa tapauksessa se on jopa täysin oireeton, mikä tekee sen havaitsemisesta vaikeaa.
Parodontiitin aikaansaamat oireet, kuten ikenien vetäytyminen, hampaiden löystyminen, pahanhajuinen hengitys sekä hampaiden menettäminen ovat jo itsessään epämukavia asioita.
Vakavampi parodontiittiin liittyvä huoli on kuitenkin sen yhteys moniin yleissairauksiin. Parodontiitti on tulehdustila, jonka on huomattu lisäävän riskiä sydän- ja verisuonitauteihin, keuhkosairauksiin, moniin syöpiin, autoimmuunisairauksiin ja diabetekseen.
Diabetes on merkittävä riskitekijä
Tutkimukset ovat osoittaneet, että diabetes on merkittävä riskitekijä parodontiitille. Diabeetikoilla on noin kolminkertainen riski sairastua parodontiittiin. Parodontiitin sekä korkean verensokerin välillä on suora yhteys.2
Kasvava määrä tieteellistä näyttöä osoittaa, että diabeteksen ja parodontiitin välillä on kaksisuuntainen vaikuttavuus, missä diabetes kasvattaa ientulehduksen riskiä ja ientulehdus vaikuttaa heikentävästi verensokerin säätelyyn. Sairastuvuus krooniseen munuaisten vajaatoimintaan on kolminkertainen vakavaa ientulehdusta sairastavilla diabeetikoilla kuin ei ientulehdusta sairastavilla diabeetikoilla.2
Vaikka ientulehdus vaikuttaa pääosin aikuisväestöön, altistaa tyypin 1 diabetes myös parodontiitille. Kaikki diabetesta sairastavat, myös nuoret aikuiset ja lapset, ovat alttiimpia parodontiitille. 2
Hyvä hammashygienia ennaltaehkäisee ientulehdusta ja parodontiittia
Ientulehduksen ehkäisyn kulmakivenä on hyvä ja tehokas hammashygienia, sillä tulehdus kehittyy hampaan pinnalle ja ienrajaan kehittyvästä kroonisesta biofilmistä, mitä hammasharja tai hammaslanka eivät saa poistettua.
Jos plakkia kertyy riittävästi, ientulehdus on väistämätön. Vaikka plakkia ei olisi edes silmällä havaittavaa määrää, on huomattava, ettei hampaan pinta ole täysin sileä. Bakteerit kiinnittyvät mikrometrien kokoisiin koloihin, jolloin hammasharjan harjakset eivät riitä poistamaan niitä sieltä.
Ylläolevasta kuvasta ilmenee hammasharjan ja bakteerin kokoero. Kuvassa hampaan pintaan on piirretty muutaman kymmenen mikrometrin epätasaisuuksia ja yksittäinen hammasharjan harjas on esitetty puolikaaren muodossa. Kuva osoittaa, kuinka mahdotonta harjaksen on poistaa bakteereita, kun mikroskooppinen plakki jää hampaiden epätasaisuuksiin.
Lumoral avuksi parodontiitin hoitoon
Parodontiitin hoidon kulmakivi on riittävän tiheä ylläpitohoito hammaslääkärillä sekä säännöllinen kotona tapahtuva omahoito. Oma osuus on ratkaisevan tärkeää hoidon onnistumiselle – etenkin silloin, kun hammaslääkäriin pääsy viivästyy.
Lumoral on tutkitusti tehokas antibakteerinen menetelmä, joka tukee hammashygienian ylläpitämistä kotioloissa. Se tehoaa bakteereita ja biofilmejä vastaan myös jatkuvassa käytössä, eikä sitä vastaan muodostu resistenssiä.
Kuvassa vasemmalla on esitetty elektronimikroskooppikuva yhdestä Streptococcus mutans -bakteerista, jota on käsitelty Lumoral-menetelmällä. Valolla aktivoitu Lumorinse-suuhuuhde on tehnyt bakteerin pintakalvoon reiän ja tappanut sen. Kuolleet bakteerit eivät kykene muodostamaan uutta biofilmiä hampaan pintaan, jolloin ne voidaan poistaa hammasharjalla ja vedellä huuhtelemalla.
Lisäksi Lumoralin sisältämä lähi-infrapunavalo stimuloi ienkudosta vahvistaen sitä ja nopeuttaen sen paranemista.3–4
- Uutispalvelu Duodecim Terveysportti (2022). Ientulehdus yhteydessä sydänoireisiin ja mielenterveysongelmiin. Available from https://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_palsta=18&p_artikkeli=uux25934. Published 17.1.2022.
- Chee B, Park B, Bartold PM. Periodontitis and type II diabetes: A two-way relationship. Int J Evid Based Healthc. 2013. doi:10.1111/1744-1609.12038
- Nikinmaa S, Alapulli H, Auvinen P, et al. Dual-light photodynamic therapy administered daily provides a sustained antibacterial effect on biofilm and prevents Streptococcus mutans adaptation. PLOS ONE. 2020:2020.01.09.899963. DOI: 10.1371/journal.pone.0232775
- Yassaei S, Fekrazad R, Shahraki N, Shahraki N. Effect of Low Level Laser Therapy on Orthodontic Tooth Movement: A Review Article. Vol 10.; 2013. www.jdt.tums.ac.ir. Accessed June 20, 2019.
- De Freitas LF, Hamblin MR. Proposed Mechanisms of Photobiomodulation or Low-Level Light Therapy. IEEE J Sel Top Quantum Electron. 2016;22(3). doi:10.1109/JSTQE.2016.2561201