hammaslääketiede

Ientulehdus päästää mikrobit elimistöön

Ientulehdus päästää mikrobit elimistöön

Suun ja hampaiden merkitys ihmisenä olemiselle on äärimmäisen merkittävä. Suu on elin, jolla vastasyntynyt ensimmäiseksi hahmottaa maailmaa ja on sittemmin tärkeä koko fysiologisen ja psyykkisen kehityksen kannalta. 

Suunterveydellä on suora yhteys myös ihmisen yleisterveyteen ja hyvinvointiin. ”Haavainen” ien muodostaa suun bakteereille suoran kulkuväylän muualle elimistöön.

– Suun ja hampaiden tulehdukset ovat valitettavan usein syy mikrobien leviämiselle verenkierron kautta kaikkialle elimistöön. Tätä yhteyttä eivät ihmiset ikävä kyllä vieläkään täysin ymmärrä, vaikka asia on ollut tiedossa jo muinaisessa Egyptissä! harmittelee suun infektiosairauksien emeritusprofessori Jukka Meurman.

Suun sairauksilla onkin todistetusti yhteys lukuisiin yleissairauksiin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin sekä diabetekseen. Suunterveydellä ei ole kuitenkaan ainoastaan kehon hyvinvointiin suora yhteys, vaan koko ihmiselämään monin eri tavoin.

– Jokainen meistä lienee kokenut, ettei suussa tarvitse olla paljoakaan pielessä, niin sen kyllä tuntee ja se on erittäin epämiellyttävää. Suu on hyvin herkkä elin, Meurman kuvailee.

Syventynyt ientasku on elimistön bakteeripesä

Parodontiitin merkkejä ovat esimerkiksi punoittavat ikenet, ienverenvuoto ja pahanhajuinen hengitys. Parodontiittia sairastavalla hammasta kiinnittävät säikeet tuhoutuvat. Ikenen ja hampaan väliin alkaa muodostua ientasku, joka voi ulottua koko hampaan ympäri. Pikkuhiljaa tulehdus alkaa tuhota laajemmin hampaiden kiinnityskudoksia ja lopulta myös leukaluuta.

Professori varoittaa, että kerran ilmaannuttuaan parodontiitti on ”sitkeä” seuralainen, joka etenee, ellei sitä hoideta huolellisesti.

Omahoito on tärkeässä roolissa suun terveyttä ajatellen. Vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yhä useampi harjaa Suomessa hampaansa vähintään kaksi kertaa päivässä, omahoidossa on edelleen myös puutteita.

Tämä myös näkyy. Esimerkiksi iensairaudet ovat jo 30–44-vuotiaiden ryhmässä huolestuttavan yleisiä sekä naisilla (43 %) että miehillä (57 %).

Kun hammasharja ei riitä

Meurman muistuttaa, että suuhygienian moitteeton ylläpitäminen edellyttää riittäviä motorisia ja henkisiä valmiuksia. Esimerkiksi hammaslangan tai hammasväliharjojen käyttö voi olla iän seurauksena tai fyysisestä vammasta johtuen kuitenkin hankalaa, jolloin hampaiden välit jäävät puhdistamatta.

Toisaalta, vaikka hampaiden harjaus onnistuisikin moitteetta, tutkimukset osoittavat, että tehokkainkin sähköhammasharja poistaa suun haitallisesta bakteereista poistettua vain noin 65 prosenttia. 

Tämän paljain silmin näkymättömän jäännösplakin taklaamiseen suomalaistutkijat ovat kehittäneet Lumoral-menetelmän, joka tappaa sekä hampaiden reikiintymistä, että ientulehdusta aiheuttavia tulehdusbakteereja.

Henkilökohtainen opastus avainasemassa

Fyysisesti vammautuneilla henkilöillä on Meurmanin mukaan muuta väestöä huonompi suun terveys. 

Iensairauksia on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä myös silloin, kun fyysinen vamma vaikeuttaa omahoitoa. Nykyään siihen on tarjolla myös entistä parempia välineitä. 

Hyvän sähköhammasharjan saa jo kohtuuhinnalla ja hammassairauksia ehkäisemään voi myös hankkia Lumoral-laitteen, jonka vaikutus perustuu hammaslääkärien käyttämään antibakteeriseen hoitoon.

Fyysisesti vammautuneen henkilön ollessa kyseessä erityisen tärkeässä asemassa omahoidon tehostamisessa on henkilökohtainen opastus. Potilaalle valitaan suunhoidon ammattilaisten toimesta juuri hänelle sopivimmat keinot omahoidon tehostamiseksi. Häntä tai hänen avustajaansa on myös ohjeistettava välineiden tehokkaaseen käyttöön. 

Meurmanin mukaan esimerkiksi tavallinen hammasharja voi olla haastava vammaiselle henkilölle, jolloin useille hammaspinnoille jää plakkia ja bakteerien määrä alkaa lisääntymään.

Meurman harmittelee, että julkisen puolen suunterveydenhoidon resurssipula näkyy suoraan vammaisten henkilöiden suunterveydenhoidon laadussa ja siten myös suun sairauksien yleisyydessä. Alalla tarvitaan etenkin lisää vammaisten henkilöiden suunterveydenhoitoon perehtynyttä henkilökuntaa.

Kaikki tarjolla olevat apukeinot suomalaisten suunterveyden parantamiseksi täytyisi olla potilaiden käytössä. Erityisesti nyt, kun julkinen hammashoito on ruuhkautunut, sillä koronan aikana on syntynyt pitkiä potilasjonoja

Myös Lumoralista voi olla professorin mukaan apua vammaisten henkilöiden suunterveyden parantamiseen.

– Tässäkin tapauksessa korostuu henkilökohtaisen opastuksen tärkeys, Meurman vinkkaa.

Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan Invalidiliiton julkaisemassa IT-lehden numerosta 8/2022.