Hyvä suunterveys tukee seniorin yleisterveyttä 

Hyvä suunterveys tukee seniorin yleisterveyttä 

Hyvä suuhygienia ja suunterveys on tärkeää yleisterveydelle. Ikäihmisen kohdalla hyvä hampaiden hoito on myös perussairauksien hoitoa. Hampaiden tukikudosten sairautta eli parodontiittia esiintyy jopa kahdella kolmasosalla yli 65 -vuotiaista. Diabetesta sairastavilla vaiva on vielä yleisempi.

– Ikäihmisten suun hoidon ensisijainen tavoite on suun, hampaiden ja proteesien puhtaus, sillä puhtaus ehkäisee sekä reikiintymistä että erilaisia suun tulehduksia. Ientulehduksen on arvioitu olevan yhteydessä muun muassa sydäninfarktin riskiin, sanoo Helsingin Uuden lastensairaalan sydänkirurgina työskentelevä Tommi Pätilä.

Suunterveyden tiedetään altistavan yli 200 krooniselle sairaudelle, kuten keuhkosairauksille ja reumasairauksille. 

Tuoreen tutkimuksen mukaan parodontiitti saattaa suurentaa riskiä sairastua myös dementiaan tai sitä lievempään muistisairauteen. Journal of the American Geriatrics Society -tutkimuksen tuloksista ilmenee, että riski oli noin viidenneksen suurempi, jos potilaan hammasterveys oli huonolla tolalla.

– Yhteys havaittiin varsinkin potilailla, joilla oli irronnut hampaita tai jotka olivat jo täysin hampaattomia. Kaikkien hampaiden puuttuminen liittyi dementian ja osittainen hampaattomuus kognitiivisten mielentoimintojen heikentymän riskiin, tutkimuksessa todetaan.

Terve suu on hyvinvoinnin edellytys

Sydänkirurgi Tommi Pätilä muistuttaa, että hampaiden ja suun kunnosta huolehtiminen on erityisen tärkeää, jos sairastaa jotain perussairautta, kuten diabetesta tai sydän- ja verisuonitauteja. Suun tulehdusten ehkäisy ja hoito on tarpeen myös ennen leikkauksia.

– Esimerkiksi tekonivel- tai läppäleikkausta varten tarvitaan hammaslääkärin todistus siitä, että suun alueella ei ole oireettomiakaan tulehduksia, joista bakteerit voivat päästä leikattuun kohtaan ja aiheuttaa komplikaatioita.

Huolellinen hampaiden omahoito on perusta iensairauksien kuten parodontiitin ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Tehokas mekaaninen hampaiden harjaus ja lankaus ei kuitenkaan aina riitä. 

Esimerkiksi iän karttuessa suuhygieniasta huolehtiminen voi hankaloitua, kun näkökyky, muisti tai käden motoriikka alkavat heikentyä. Tähän suomalaistutkijat ovat kehittäneet Lumoral-menetelmän, joka toimii täsmäaseena suun mikroskooppista plakkia vastaan.

Lumoral-hoito tappaa sekä hampaiden reikiintymistä aiheuttavia Streptococcus mutans -bakteereja että ientulehdusbakteereja. Laite on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, joilla tavanomainen suuhygienia ei tuota toivottavaa tulosta. Tällainen ongelma on usein esimerkiksi kroonista parodontiittia sairastavilla potilailla. 

Hammaslääkäreiden ja suuhygienistiliiton suosittelema Lumoral on suomalaisinnovaatio suun terveyden ylläpitoon sekä suun sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn kotona.

– Lumoral hidastaa plakin muodostumista ja vähentää merkittävästi parodontiittia aiheuttavien bakteerien määrää. Esimerkiksi ikääntyvät ihmiset soveltuvat erityisen hyvin tuotteen käyttäjäprofiiliin, koska tässä ikäryhmässä suun itsehoidon merkitys korostuu, Pätilä sanoo.

Testattu myös peri-implantiitin hoidossa

Lumoral-laitetta on testattu myös peri-implantiitin hoidossa.  Peri-implantiitti ilmenee pehmyt- ja kovakudosten tulehduksena implantin ympärillä. Se vaikuttaa sekä limakalvoon että implanttia tukevaan luuhun, mikä johtaa implanttia paikallaan pitävän luurakenteen asteittaiseen tuhoutumiseen.

Pilottitutkimukseen osallistui potilaita, joilla oli diagnosoitu peri-implantiitti tai sen lievempi muoto. Lumoral oli potilailla käytössään osana hampaiden omahoidon rutiinia. 

Plakin ja ientä koskevan verenvuodon määrä tulehtuneen implantin ympärillä väheni hoidon ansiosta merkittävästi lähtötilanteeseen verrattuna, selvisi tutkimuksen tuloksista. Neljällä potilaalla seitsemästä tulehdusmerkkiaineen arvo implanttitaskussa laski normaalille tasolle. 

Tutkijoiden mukaan pilottitutkimus osoittaa sen, että säännöllisesti toistuva antibakteerinen Lumoral-hoito voi ehkäistä ja parantaa hammasimplantteja ympäröivän kudoksen tulehdusta ja edistää samalla koko suun hyvinvointia. 

Keväällä käynnistyi uusi tutkimus, jossa Helsingin yliopiston parodontologian professori Timo Sorsan johdolla selvitetään Lumoral-hoidon vaikutusta helsinkiläisen Laajasalon palvelutalon asukkaiden suunterveyteen. 

Tutkimukseen osallistuu noin 40 Helsingin kaupungin palvelutalon asukasta ja heidän hoitohenkilökuntansa. Tulokset valmistuvat vuonna 2023.

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Vanhustyön keskusliitto ry:n verkkosivustolla www.vtkl.fi

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko. Tänä vuonna Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla pidettiin Savonlinnassa 2.10. ja Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10.

 


 




Lumoral-asiantuntijaklinikat ja jälleenmyyjät

Lumoral-hoidolla on jo tuhansia tyytyväisiä käyttäjiä. Ota yhteyttä ja liity alati laajenevaan asiantuntijaklinikoiden ja jälleenmyyjien verkostoomme.

Pääsiäiskampanja – Katso tarjoukset! Pääsiäiskampanja – Katso tarjoukset!