Asiakastarina: Jorma pääsi eroon iensärystä Lumoralin avulla

Asiakastarina: Jorma pääsi eroon iensärystä Lumoralin avulla

Palopäälikkö Jorma Ojala törmäsi Lumoraliin etsiessään keinoa, jolla pitää parempaa huolta suunterveydestään. Lumoral toi helpotusta niin iensärkyyn kuin vuotaviin ikeniinkin.

Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala on työnsä kautta nähnyt monia läheltä piti -tilanteita ja pelastanut lukuisia ihmisiä vaaratilanteiden keskeltä. 

– Aivan kuten valtaosa palohälytyksistä on pääosin ihmisten toiminnasta johtuvia, myös hampaiden kuntoon voi jokainen omalla toiminnallaan vaikuttaa, Ojala sanoo. Avuksi itselleen tähän operaatioon hän hankki Lumoral-hammashoitolaitteen.

Jorma Ojala (57) myöntää, että pientä huolta hänellä on aina ollut hampaidensa kanssa. Etenkin lapsuus- ja nuoruusvuosien aikana hänen hampaitaan jouduttiin usein paikkaamaan. Nyt iän karttuessa nämä hampaiden vanhat paikkaukset ovat aiheuttaneet erilaista harmia, kuten hampaiden halkeilua ja lohkeilua.

– Minulla on kohtuullisen hyvät hampaat, mutta ne on paikattu moneen kertaan. Onko hammasluuni sitten helposti reikiintyvää sorttia, vai olenko saanut reikiintymistä aiheuttavaa bakteeristoa suuhuni sen verran aikaisessa vaiheessa, että hampaani ovat reikiintymiseen taipuvaisia? pohtii Lapin Pelastuslaitoksella toimiva Ojala. 

Vaikka suuhygieniasta huolehtisikin, Ojalan tilanne hammasterveyden osalta ei ole mitenkään harvinainen: harvan suu säilyy paikatta koko elämän. Kun paikan on kerran saanut suuhunsa, tästä voi käynnistyä eräänlainen kehä, jossa paikkaa voidaan joutua uusimaan säännöllisin väliajoin.

Uusintapaikkauksen syy on monesti paikan kuluminen tai lohkeaminen, tai vanhan paikan viereen tullut uusi reikä. Myös yöllinen narskuttelu voi kuluttaa paikkoja.  Joskus hammasta joudutaan paikkaamaan niin monta kertaa, ettei tervettä hammasluuta jää enää jäljelle. Silloin joudutaan poistamaan koko hammas. Näin on käynyt myös Ojalalle.

Eroon ikävästä iensärystä

Suuhygieniasta huolehtiminen on samalla oman yleisterveyden hoitamista. Sen avulla ehkäistään kariesta eli hampaiden reikiintymistä, jota aiheuttavat muun muassa Streptococcus mutans -bakteerit, joita moni saa suuhunsa jo lapsena.

Säännöllisen hampaiden harjauksen lisäksi hammasvälien puhdistaminen on avainasemassa, kun suunterveydestä huolehditaan perusteellisesti. Karieksen lisäksi aikuisten suussa voi muhia myös ientulehduksia ja hampaan kiinnityskudossairautta eli parodontiittia, joilla on tutkimusten mukaan yhteys moniin sairauksiin – muun muassa sydänsairauksiin, aivoinfarktiin ja diabetekseen.  Mikäli hampaita särkee tai vihloo tai, jos kokee toistuvaa ienverenvuotoa hammaspesun yhteydessä, on jo syytä hakeutua hammaslääkäriin ripeästi ja tehostaa samalla myös hampaiden kotihoitoa.

Verenvuoto paljasti ientulehduksen

Ojala törmäsi Lumoral-hammashoitolaitteeseen kesäkuun alussa Facebook-sivuston kautta etsiessään itselleen uutta keinoa, jolla pitää suunterveydestään parempaa huolta. Lumoralin valoaktivoitavaan tekniseen suuveteen perustuva hammashoitomenetelmä tappaa sekä hampaiden reikiintymistä aiheuttavia bakteereja että ientulehdusbakteereja.

Ojalalla etenkin vuotavat ikenet kaipasivat lisähuolenpitoa, vaikka ienongelma ei ollutkaan hänen hammaslääkärinsä mukaan vielä parodontiitiksi asti onneksi kehittynyt.

– Laitetta käytettyäni olen huomannut aikakin sen, että hammasvälini ovat huomattavasti puhtaammat ja että hammasvälien haju on hävinnyt, Ojala kiittää.

Myös iensärky on häneltä kadonnut.

– Toki hammasvälejä pitää edelleen mekaanisesti puhdistaa, mutta samalla tavalla ienvälejä ei ole onneksi särkenyt nyt kuin ennen Lumoral-laitteen käyttöä.

Pohjois-Suomen asukkaiden keskuudessa kuivalihan syönti on hyvin tavallista – jopa perinteeseen kuuluvaa. Ojala uskookin, että tämä on osasyy siihen, miksi hänen ikeniään on särkenyt mekaanisesta hammasvälien puhdistuksesta huolimatta.

– Jos kuivalihaa jää syödessä hammasväleihin, niin sehän alkaa muhimaan siellä aiheuttaen vähitellen kipua. Nyt minulla ei ole enää sellaista hammasvälissä tuntuvaa kipua, mitä oli aiemmin, Ojala kuvailee kokemustaan.

Laite hammaslääkärin mieleen

Suun tulehdukset tulisi hoitaa mahdollisimman nopeasti kuntoon. Monesti hammaslääkärin vastaanotolle hakeudutaan kuitenkin vasta, kun suussa on niin sanotusti tilanne päällä. Hyvin tavallinen syy tähän on hammaslääkäripelko. Pelon vuoksi käyntejä lykkäämällä pienetkin toimenpiteet voivat ajan saatossa kasvaa suuriksi operaatioiksi.

Myös Ojala myöntää, että lapsuuden aikaiset hammaslääkärikäyntinsä ovat jättäneet hänelle ikäviä muistoja mieleen hoitotoimenpiteistä ja synnyttänyt jopa hammaslääkäripelkoa. Onneksi viimeaikaisten hyvien kokemusten myötä tilanne hänellä on tämänkin osalta helpottanut. Avuksi pelkoon hänelle on tähän asti aina tarjottu hampaiden puudutusta – myös hampaiden tarkistusta helpottamaan.

– Esimerkiksi viisauden hampaiden poisto pelotti aivan valtavasti! Lopulta kaikki sujui kuitenkin niin hyvin, että kävin toimenpiteen jälkeen virkapuku päällä kiittämässä hammaslääkärivastaanoton väkeä ja samalla viemässä heille varmaan kolme kiloa karamellia kiitokseksi! Ojala veistää.

Ojala kertoo harjaavansa hampaitaan aamuin illoin fluorihammastahnalla ja huoltavansa hammasvälejään langalla päivittäin. Lumoral-hammashoitolaitetta hän käyttää lisäksi vähintään pari kertaa viikossa, sillä se on helppoa ja auttaa pitämään myös hammaslääkärin tyytyväisenä.

– Vaikka olenkin pelännyt ihan älyttömästi hammaslääkärissäkäyntiä en jättäisi siellä kyllä millään käymättä. Myös hammaslääkärini oli tyytyväinen, kun kerroin hänelle hankkineeni Lumoral-laitteen, sillä hän näki, että yritän tehdä kaikkeni, jotta hampaani saadaan kuntoon.

Lumoral-asiantuntijaklinikat ja jälleenmyyjät

Lumoral-hoidolla on jo tuhansia tyytyväisiä käyttäjiä. Ota yhteyttä ja liity alati laajenevaan asiantuntijaklinikoiden ja jälleenmyyjien verkostoomme.

Pääsiäiskampanja – Katso tarjoukset! Pääsiäiskampanja – Katso tarjoukset!